Äkkiseltään luulisi, että uuden koulun aloittaminen varsinkin näin aikuisiällä sujuisi suht kivuttomasti ja helposti. Fyysisesti asia ehkä näin onkin, mutta pinnan alla kuohuu.
Näyttäisi siltä, että en ole ainoa, jolle on tullut oma henkilökohtainen paradigma kuluneen syksyn aikana vastaan. Nyt kun tilanne on havaittu ja saatettu päivänvaloon, voisi olla ihan terveellistä jutella asioista. Tai ehkä tätä tulisi ainakin harkita? Jokaisella on omat kivet, jotka kenkää hiertää, mutta varmasti löytyy yhteisiäkin tekijöitä.
Minun paradigmani koskee mielenkiinnon kohteita, ajankäyttöä ja velvollisuuksia. Kotona tätä jo tenttistresseissäni itkinkin miehelle. Onneksi hän on niin ihana ja rakas, että ymmärtää minua ja jaksaa tukea. Tunne on minulla siis sellainen, kuin minua vedettäisiin eri suuntiin. Yhdessä suunnassa on uusi opiskeluryhmä ja opiskelu, yhdessä perhe ja siinä välissä velvollisuudet näitä asioita kohtaan. Aika ei vain riitä niin paljoon, kuin haluaisin ja siinä vaiheessa menee vaikeaksi.
Haluan olla hyvä äiti pojalleni, hyvä vaimo miehelleni, mukava ja osallistuva kaveri opiskelukavereille ja ahkera opiskelija. Välillä tuntuu, etten pysty tähän kaikkeen. Mutta kun haluan pystyä. Siinäpä se paradigma.
Näyttäisi siltä, että en ole ainoa, jolle on tullut oma henkilökohtainen paradigma kuluneen syksyn aikana vastaan. Nyt kun tilanne on havaittu ja saatettu päivänvaloon, voisi olla ihan terveellistä jutella asioista. Tai ehkä tätä tulisi ainakin harkita? Jokaisella on omat kivet, jotka kenkää hiertää, mutta varmasti löytyy yhteisiäkin tekijöitä.
Minun paradigmani koskee mielenkiinnon kohteita, ajankäyttöä ja velvollisuuksia. Kotona tätä jo tenttistresseissäni itkinkin miehelle. Onneksi hän on niin ihana ja rakas, että ymmärtää minua ja jaksaa tukea. Tunne on minulla siis sellainen, kuin minua vedettäisiin eri suuntiin. Yhdessä suunnassa on uusi opiskeluryhmä ja opiskelu, yhdessä perhe ja siinä välissä velvollisuudet näitä asioita kohtaan. Aika ei vain riitä niin paljoon, kuin haluaisin ja siinä vaiheessa menee vaikeaksi.
Haluan olla hyvä äiti pojalleni, hyvä vaimo miehelleni, mukava ja osallistuva kaveri opiskelukavereille ja ahkera opiskelija. Välillä tuntuu, etten pysty tähän kaikkeen. Mutta kun haluan pystyä. Siinäpä se paradigma.
6 kommenttia:
Halirutistus Minskulle :) Ilmoittaudun vakkarilukijaksi! Ootte ajatuksissa, vaikka ei aina oikein tämä meteli sinne asti kuulukaan. Soittelen ihan lähiaikoina ja kerron kuulumisia; niitä riittää ;) Tsemppiä kaiken kiireen ja touhun keskelle.
Jos futista mietit, niin älä huoli. Muuten olet osallistunut todella paljon aktiviteetteihin, joten voit olla sen puoleen huoletta. :) Oli mukavaa, kun venyit Pedon saunailtaankin. Mielestäni voit panostaa surutta kotiisi, millä en tarkoita suinkaan sitä, etteikö seurasi yliopistolla aina piristäisi!
Muuten en tiedä, kuinka sana paradigma sopii tähän yhteyteen. Eikö se merkitse tieteen taustalla vaikuttavia eettisiä periaatteita yms.?
En mä vesku sitä paradigmaa ihan niin kirjaimellisesti tarkoittanut. Vaan lähinnä niin että paradigma = ristiriita. Mutta saivartele vaan ihan rauhassa, en mä välitä. :D
Sori Minna! Mutta ajattelin, että meinasitko kuitenkin ennemmin paradoksia entä paradigmaa?
:D Voi olla. Sen siitä saa, kun alkaa käyttää hienoja sivistyssanoja.
Kas, sullaki on blogi! Oon aina tainnu unohtaa mainita, et pidän myös blogia. On monesti pitäny, mut tää nykymuisti...
Siinäpä se, kun tuntuu ettei aikaa ole enää mihinkään. Tahtois saada aikaan asioita ja tietysti olla hyvä kaikessa. Tai edes kohtuullinen. Tai edes jaksaa jotenki... mut kämppä on sikolätti, lapsi syö valmisruokaa, äiti syö karkkia ja tenttiin ei jaksanu oikein lukee, luennolla ei ymmärrä mitä puhutaan ja kirja-analyysi on sitä kirjaa vailla. Laihduttaakin pitäis, mutku laiskottaa :D
Elä sure, en minäkään osaa ottaa rennosti, vaikka aina siitä haaveilen. Stressin määrä on vakio, kohteet ne vaan vaihtelee!
p.s. kiva ku nähään ens viikolla :)
Lähetä kommentti