Addiktio ja tenttitulos

Olin kolme päivää ilman tietokonetta kotona. Olin järkyttynyt. Olin iltaisin vailla tekemistä. Jouduin syömään aamupalan pöydän ääressä.

Niin, ehkä minulla on pieni addiktio tietokoneeseen ja nettiin. Addiktio on aika negatiivisen kuuloinen sana, mutta en pidä omaa addiktiotani negatiivisena asiana. Netissä on osa minun elämääni, ystäviäni ja kiinnostuksen kohteitani. Ei se silti oikeaa elämää voita, mutta rikastuttaa kummasti.

Näinä muutamina päivinä oli jännä huomata, miten pinttyneitä omat tavat on. Aamupalan olen tosiaan jo useamman vuoden ajan arkisin syönyt tietokoneen edessä. Leipää mutustaessa voi katsoa mailit, tarkistaa onko pakkasta, lukea lööpit ja uutiset ja lukea foorumilta uusimmat jutut ketjuista, jotka eniten kiinnostaa. En taida kuitenkaan olla ainut, joka on näin internetin orja. Koska kotona ei konetta ollut, en päässyt kovin usein myös sähköpostiakaan tarkistamaan. Niinpä luinkin sitten kerralla niitä kymmeniä viestejä, joita parin päivän aikana oli tullut.

Huvituin ja osittain myös närkästyin eräästä viestistä. Henkilö X oli laittanut minulle postia yhden aamupäivän aikana ja jo iltapäivällä kyseli vastausta, tuliko hänen viestit perille. Eihän tässä mitään, mutta kun illalla nämä luin ja viimeinen viesti tältä henkilöltä oli: "VOISITKO YSTÄVÄLLISESTI VASTATA TULIKO VIESTINI PERILLE?!?!!!!???!?!". Niin. Minä kun en joka hetki päässyt tarkistamaan viestejä, niin näin äkkiä palaa ihmisillä käpy vastaamattomuuteen. Huoh. Ystävällisesti hänelle vastasin, että viestejä oli tullut, mutta en ollut kerennyt niitä lukemaan. No, tämä nyt taisi olla tällainen kärjistetty esimerkki eikä liity mihinkään sen kummemmin. Pisti vain ihmetyttämään. Kaikenlaista sitä ihmiset kehtaavatkin oudoille ihmisille kirjoittaa. Naamatusten tuskin tulisi tällaista tekstiä.

No joo, se siitä. Sitten iloinen asia: kasvatustieteen peruskurssin tentti meni läpi!! Jipii!

Paluu arkeen koittaa

Tänään on viimeinen päivä syyslomaa.

Kyllä kotona on ollut mukava olla. Eelin kanssa ei juuri tylsiä hetkiä tule. Paluu arkeen ei kuitenkaan ole katastrofi. Täytyy ehkä myöntää, että on jo jopa hieman ikävä kouluun. Sen tuttu rytmi ja rutiini tuli jo niin tutuksi ennen lomaa, että siihen on kiva palata. Loma oli kuitenkin tervetullut hengähdys pimeään syksyyn. Nyt jaksaa taas opiskella ja touhuta jouluun asti. :)

Reipasta syksyä siis kaikille!

Lentsu

Se jokasyksyinen riesa on taas täällä. Ja mikä surkeinta, se kaappasi ensimmäisenä pikkumiehen. Viime yönä valvottiin kuumeisen, räkäisen ja tukkoisen lapsen kanssa useampi tunti aamuyön pimeydessä.

Nykyaikana on sairaan (lapsen) hoitoon kehitetty jos jonkinmoista apuvälinettä kuten digitaalinen kuumemittari, joka nopeasti kertoo lämmön, keittosuolatippoja, jotka avaavat tukkoisen nenän ja nenänniistin, jolla saa imaistua kätevästi räkämöllykät pienestä sieraimesta. Kuume saatiin mitattua klo 01.30 ja se näytti huimaa lukemaa 38.4 C'. Kuumelääkettä suuhun ja unta palloon. Eeli oli eri mieltä. Kukapa sitä tukkoisella nenällä mitään unta saa. Seuraavaksi lähdin penkomaan lääkekaapista nenänniistintä. Löytyi, mutta lapsi ei anna sitä käyttää. Sydän oli särkyä, kun toinen huutaa kauhuissaan. Ei auttanut, vaikka ensin imuroitiin nallen nenä esimerkiksi. :(

Sitten muistettiin keittosuolatipat. Onneksi ne tietenki oli joutunut hävöksiin, eikä niitä siis löydetty. Vanhan kansan konstina voi käyttää sipulisilppua sukassa sängyn päädyssä. Mutta arvata saattaa, että kaikki tämän talouden sipulit oli menneet parempiin suihin aikoja sitten. Painoinpa sitten mieleen, että aamulla lähdetään ostamaan sipulia.

Onneksi uni voitti myös pikkumiehen viiden maissa. Päivä on mennyt räkää pyyhkiessä ja leikkiessä. Onneksi lapsi ei jää surkuttelemaan pahaa oloaan, vaan näyttää sen heti jos koskee. Äidin syli ja kuumelääke onkin useimman lentsun kaataja.

Nyt vaan tietenkin omassa kurkussa tuntuu jo pala. Taisi lentsu jo hypätä eteenpäin..

Ekotallaajan jalanjälki

Vihreä liekki -blogissa Marjuli oli tehnyt tällaisen Ekotallaaja-testin ja minäkin se kävin tekemässä. Ekologiseksi jalanjäljekseni sain 4 globaalihehtaaria. Kulutukseni koostuu seuraavista kulutustoiminnoista:

Asuminen: 8%
Liikkuminen: 10%
Ravinto: 36%
Tavarat, palvelut ja
harrastukset: 7%
Muut eli
suomalaisuuden taakka: 39%

Minun jalanjälkeni on suomalaisen jalanjälken pienempi, mutta silti näyttäisi olevan parannettavaa. Sillä jos kaikkien kulutuksesta syntyisi samanlainen jalanjälki kuin minulla, tarvittaisiin siltikin ihmiskunnan tarpeiden tyydyttämiseen 2,2 maapallon kaltaista planeettaa. Tästäpä siis otan vinkistä vaarin ja panostan enemmän luomu-tuotteisiin ja lähiruokaan. Tarkkana saa siis olla kaupassa, valintoja on niin helppo tehdä väärin.



Kuvat olen ottanut Oulun Torilta juhannusaattona 2008.

Syysloma!!

Tänään alkoi viikon syysloma!

Ei kyllä olisi parempaan saumaan tulla. Myös Eelillä on tottakai loma, kun minä olen kotona ja ihana tuohuta viikko tuon ipanan kanssa. On niin ollut ikävä, kun ei paljon arkipäivinä kerkeä leikkiä.

Perjantainen kirppiskäynti teki taas tehtävänsä ja mulle tuli älytön kirppistelyinto. Onneksi on kaveri, joka on vähintään yhtä innostunut kirppistelystä. Jospa saisin jo tänään Marjulin houkuteltua AlppiStoreen.. ;)

Sitten vielä vähän vakavaakin asiaa. Lauantaina tapahtui jotain ihan kauheaa ja tässä ihan lähellä. Kaikki ovat varmaan jo lukeneet lehdestä ja nähneet uutisista, miten yhden tavallisen perheen elämä loppui niin käsittämättömällä tavalla. Mikä on ollut niin paha asia, että tähän lopputulokseen tultiin? Entistä järkyttävämpää tästä tietysti tekee se fakta, että perheen isä oli pidetty opettaja.

Miten paha pitää ihmisellä olla olo, että kykenee tämmöisiin tekoihin? Miksei kukaan huomannut mitään? Vai oliko ilmassa edes mitään 'varoitusmerkkejä'? Nämä asiat ovat vaikeita ja kaikkiin kysymyksiin ei varmasti koskaan saada vastauksia. Toivoisin kuitenkin, että nyt viimeistään päättäjät alkaisivat tosissaan panostamaan myös rahallisesti mielenterveyspalveluihin. Niin paljon näyttää olevan pahaa oloa.

Tällaisten uutisten jälkeen tuntee oman perheen ja sen jaksamisen arjessa taas hivenen tärkeämmäksi. Onneksi voin ja haluan siihen omalta osaltani vaikuttaa. Minulla on puoliso, jolle voin kertoa kaikki suru ja murheet, ilot ja onnet. Sitä samaa toivon kaikille. Yksin ei tarvitse jaksaa.

Vaikka tämä menikin näin vakavaksi, niin silti toivotan kaikille rentouttavaa syyslomaa. Kerätään voimia näihin pimeisiin iltoihin.

Ihana perjantai!

Tänään on ollut tosi hyvä fiilis koko päivän. Edes aamun vesisade ei lannistanut, vaikka vähän kastuinkin kouluun pyöräillessä.

Kyllä täytyy sanoa, että teknologiakasvatuksen tunnit on yksiä parhaista, mitä tänä syksynä on ollut. Ja siellä oppii ihan ihmeellisiä asioita, kuten miksi laivat pysyy pinnalla ja miten sukellusveneet sukeltaa, miten vesitorni toimii ja miten edestakainen liike saadaan muutettua pyöriväksi liikkeeksi. Käytännön asioita, ihan yksinkertaista, mutta eipä vaan oo koskaan tullut ajateltua. Ihana oppia uutta!

Alkavan syysloman kunniaksi kävin vähän humputtelemassa kaupungilla. Yksin. Olipa outoa. Piti maksaa bussista ja kantaa laukkua ja kädet oli vapaat. Mitä siis oli erilaista kuin ennen? No tietenkin se, ettei Eeli ollut mukana. Kävinkin sitten oikein kunnon kirpparikierroksella Pikku-Liinussa ja Second Hand Storessa. Ja mukavan saaliin sainkin. Eeli sai parit uudet vaatteet, lelukassin, mopon, leijona-kylpytakkiviitan ja pari kirjaa. Kotiin löysin ihanan retron keraamisen kukkapurkin ja vihreän vadin. Kyllä olin ylpeä löydöistäni!



Täytyy kyllä myöntää, että loma tulee ihan tarpeeseen. Tekee hyvää irrottaa vähäksi aikaa ajatukset koulusta pois. Ja myös Eelille tekee varmasti hyvää viettää enemmän aikaa äitin ja isin kanssa. Kyllä sen vaan noinkin pienestä pojasta huomaa, että ikävä kerkeää päivän aikana tulla.

Merkillinen syksy

Äkkiseltään luulisi, että uuden koulun aloittaminen varsinkin näin aikuisiällä sujuisi suht kivuttomasti ja helposti. Fyysisesti asia ehkä näin onkin, mutta pinnan alla kuohuu.

Näyttäisi siltä, että en ole ainoa, jolle on tullut oma henkilökohtainen paradigma kuluneen syksyn aikana vastaan. Nyt kun tilanne on havaittu ja saatettu päivänvaloon, voisi olla ihan terveellistä jutella asioista. Tai ehkä tätä tulisi ainakin harkita? Jokaisella on omat kivet, jotka kenkää hiertää, mutta varmasti löytyy yhteisiäkin tekijöitä.

Minun paradigmani koskee mielenkiinnon kohteita, ajankäyttöä ja velvollisuuksia. Kotona tätä jo tenttistresseissäni itkinkin miehelle. Onneksi hän on niin ihana ja rakas, että ymmärtää minua ja jaksaa tukea. Tunne on minulla siis sellainen, kuin minua vedettäisiin eri suuntiin. Yhdessä suunnassa on uusi opiskeluryhmä ja opiskelu, yhdessä perhe ja siinä välissä velvollisuudet näitä asioita kohtaan. Aika ei vain riitä niin paljoon, kuin haluaisin ja siinä vaiheessa menee vaikeaksi.

Haluan olla hyvä äiti pojalleni, hyvä vaimo miehelleni, mukava ja osallistuva kaveri opiskelukavereille ja ahkera opiskelija. Välillä tuntuu, etten pysty tähän kaikkeen. Mutta kun haluan pystyä. Siinäpä se paradigma.

Kylläpä blogaaminen on hankalaa..

Miten mä osaankin koko ajan sekoittaa nää asetukset. Jospa nyt voisi jo niitä kommenttejakin taas laittaa.

Tentti ja alumnipäivä

Tänää oli sitten se kauan stressattu tentti. Ja yllättäen se ei ollutkaan niin paha ja iso mörkö, kuin olin sen mielessäni kuvitellut. Luulen, että minulla on mahdollisuudet päästä siitä kunnialla läpi. Tai ainakin sain kaikkiin vastattua ja ihan asiaakin kirjoitettua.

Iltapäivällä oli alumnipäivä ja se oli kyllä hyvin vietetty parituntinen. Itse asiassa minä luistin sieltä vähän kesken pois, mutta alku oli ainakin osallistumisen arvoinen. Oli mielenkiintoista kuulla kokemuksia työelämästä kolmelta alumnilta, jotka kaikki olivat niin eri 'tasolla', ikäjakauma kun oli n. 30-70 v.!

Erityisesti pidin Kuivasojan rehtorin puheenvuorosta. Hän kertoi, kuinka heidän koulussa toteutetaan 1. ja 2. luokan oppilailla 'värikoodi' opiskelua. Oppilaat oli siis jaettu neljään eri ryhmään oppilaiden oppimisstrategioiden mukaan. Tämä kuulosti todella mielenkiintoiselta ja toivottavasti pääsen Kuivasojan koululle joskus vaikka harjoittelun yhteydessä tutustumaan tähän metodiin.

Tänään huomasin positiivisen asian itsestäni. Jo parin enkun tunnin jälkeen uskallan puhua englantia paljon paremmin. Selvästi käytön puute on turruttanut osaamiseni ja on mukava huomata, että osaaminen on tallella. Rohkeutta edistää myös meidän niin kannustava ja rohkaiseva ryhmähenki. Ihan täytyy välillä ihmetellä, kuinka kitkattomasti meidän ryhmä toimiikaan. Taidamme olla 'kuhertelu'vaiheessa. :D

Kasvatustieteen peruskurssi

Tässä tenttiin lukiessa välillä on hiipinut mieleen ajatus, että miten ihmeessä minä olen tullut hyväksytyksi opiskelemaan kasvatustieteitä, kun jo peruskurssin sisältö teettää näin kovasti töitä ja ymmärrys on vaikeaa. Olen kuitenkin lohduttanut itseäni sillä, että haastattelijat olivat alan ammattilaisia ja tuskin säälistä hyväksyivät minut opiskelijaksi. Kaipa he näkivät, että minulla jotain raksuttaa pääkopassa.

Enemmän minä olenkin käytännön tekijä. Onneksi on niin mukavat opiskelutoverit, että voimme toinen toisiamme auttaa sen mukaan, kuka mitäkin osaa.

Harmikseni olen huomannut että jopa yliopistossa, kasvatustieteiden tiedekunnassa, on opettajia, jotka eivät tahdo osata kertoa opiskelijoille asian ydintä. Olen törmännyt tähän samaan ilmiöön muissakin oppilaitoksissa ja harmitellut samaa asiaa ennenkin. Toki on ymmärrettävää, että kun asia on itselle niin tuttu ja selvä, voi olla vaikea selittää juttua selkeästi asiasta mitään tietämättömille opiskelijan plantuille. Mutta luulisi, että opettaja osaa. No, toivottavasti nämä kokemukset pysyvät minulla mielessä ja osaa itse sitten isona olla toisenlainen ope.

ps. Suklaalla on mukavan innostava vaikutus tenttimateriaalin kiinnostavuuteen. ;)

Isona minusta tulee siis ope.

Olen 25-vuotias nuori äiti ja aloitin teknologiapainotteisen luokanopettajakoulutuksen Oulun yliopistossa nyt syksyllä 2008. Tämä blogi on lähinnä itseäni varten, mutta kommentoidakin saa. Ajatuksena on purkaa ajatuksia koulutuksessa tulevista asioista ja opetusvälineistä. Saa nähdä, mitä kaikkea kivaa tänne keksin. :)