Se jokasyksyinen riesa on taas täällä. Ja mikä surkeinta, se kaappasi ensimmäisenä pikkumiehen. Viime yönä valvottiin kuumeisen, räkäisen ja tukkoisen lapsen kanssa useampi tunti aamuyön pimeydessä.
Nykyaikana on sairaan (lapsen) hoitoon kehitetty jos jonkinmoista apuvälinettä kuten digitaalinen kuumemittari, joka nopeasti kertoo lämmön, keittosuolatippoja, jotka avaavat tukkoisen nenän ja nenänniistin, jolla saa imaistua kätevästi räkämöllykät pienestä sieraimesta. Kuume saatiin mitattua klo 01.30 ja se näytti huimaa lukemaa 38.4 C'. Kuumelääkettä suuhun ja unta palloon. Eeli oli eri mieltä. Kukapa sitä tukkoisella nenällä mitään unta saa. Seuraavaksi lähdin penkomaan lääkekaapista nenänniistintä. Löytyi, mutta lapsi ei anna sitä käyttää. Sydän oli särkyä, kun toinen huutaa kauhuissaan. Ei auttanut, vaikka ensin imuroitiin nallen nenä esimerkiksi. :(
Sitten muistettiin keittosuolatipat. Onneksi ne tietenki oli joutunut hävöksiin, eikä niitä siis löydetty. Vanhan kansan konstina voi käyttää sipulisilppua sukassa sängyn päädyssä. Mutta arvata saattaa, että kaikki tämän talouden sipulit oli menneet parempiin suihin aikoja sitten. Painoinpa sitten mieleen, että aamulla lähdetään ostamaan sipulia.
Onneksi uni voitti myös pikkumiehen viiden maissa. Päivä on mennyt räkää pyyhkiessä ja leikkiessä. Onneksi lapsi ei jää surkuttelemaan pahaa oloaan, vaan näyttää sen heti jos koskee. Äidin syli ja kuumelääke onkin useimman lentsun kaataja.
Nyt vaan tietenkin omassa kurkussa tuntuu jo pala. Taisi lentsu jo hypätä eteenpäin..

1 kommentti:
Voi itku! Niinhän se on, apuvälinettä on jos jonkinlaista, mutta ei ne loppupeleissä tee taudista yhtään sen kivempaa. Eikä ne ees helpota hirveesti sitä lenssupotilaan eloa. Paranemisia!
Liekö hyppäs meihinki sama tauti, ku Halla koitti koko päivän kielellään räkävanaa pyydystää. Ja kävi pieni kaveri hällä vieraanakin, saattopa siis hypätä pitkälle!
En tajunnu et se vois jo nyt alkaa alusta, ku ei olla vielä edes sängyn päätyä ehditty laskea edellisen lunssan jäljiltä... eikä vissii kannata ihan heti kiirehtiä sitä tekemään.
Lähetä kommentti